Etusivu | Valokuvat | Artikkelit | Hakemuslomake | Sukukokoukset | Toimisto | Sukutaulu | Syyrin Sanomat | Puheenjohtajan palsta

Arvoisat kuulijat

Syyrin tila sijaitsee Liedon pitäjän Kurkelan kylässä noin kilometrin verran vanhalta Tampereentieltä Liedon keskustaan johtavan tien varrella, Aurajoen välittömässä läheisyydessä siten, että osa tilan peltoja rajoittuu jokeen. Tilakeskus on parinsadan metrin päässä kirkolle johtavasta tiestä omien peltojen ympäröimänä. Itse kirkolle on matkaa kolme kilometriä. Tilan metsät sijaitsevat

Nimi Syyri on sekä talonnimenä että sukunimenä hyvin harvinainen. Sen kantana arvellaan olevan ruotsalainen ristimänimi Sigurd, joka on suomalaisalueilla vääntynyt muotoon Siuri ja siitä edelleen Syyri. Sigurd-nimen vanha alkumerkitys on muuten ollut "voiton vartija". Syyrin tila on peräisin 1550-luvulta, jolloin se lohkaistiin Kurkelan Mattilan kantatilasta. Vuodesta 1680 lähtien Syyri on ollut saman suvun hallussa, siis tähän mennessä 319 vuotta ja nykyiset tilan haltijat edustavat yhdeksättä sukupolvea tässä pitkässä omistajien ketjussa.

Sukutilakunniakirjan ja tuon aitan katolla kohoavan sukuviirin Syyri sai v. 1978. Sukutilan tunnukset tila näet saa, mikäli so on ollut saman suvun hallussa vähintään 200 vuotta. 1600- luvun lopulla ja 1700-luvulla Syyriä viljeltiin pitkään ja pariin eri otteeseen yhdessä Mattilan tilan kanssa. Vasta vuoden 1816 jälkeen tilat joutuivat lopullisesti eri omistajien käsiin. Tärkeä elinympäristö entisajan ihmiselle oli kylä. Kirkko- ja sukulaismatkoja ja Turkuun tehtäviä markkinamatkoja lukuun ottamatta - tavallisella talonpojalla ja hänen perheellään oli tuskin asiaa kotikylänsä ulkopuolelle.    

Sarkajakoinen viljelystapa kielteisistä puolistaan huolimatta kasvatti kyläläiset yhteistoimintaan ja talkoohenkeen, kun työt jouduttiin tekemään yhteisesti. Kun lisäksi kylän talot sijaitsivat lähekkäin, tällainen kyläyhteisön kiinteys suojasi asukkaita rosvoilta ja karjaa petoeläimiltä. Kurkelan kylä, johon siis Syyri kuului, on ollut olemassa jo varhaisella keskiajalla. !500-luvun puoliväliin asti kylän muodostivat neljä taloa: Kaupin, Knaapin, Mattilan ja Pasin tilat, joista viimeksi mainittu oli silloin kylvömäärällään Liedon suurin talonpoikaistila.

Kylän taloluku kohosi kuuteen, kun 1550- luvulla Syyrin lisäksi syntyi Nopon talo, kun Knaapin tila jaettiin kahtia. Nämä kuusi tilaa muodostivat Kurkelan kylän aina 1900-luvulle asti. Kauppi ja Knaapi ovat olleet aina alkuperäisellä paikallaan Aurajoen rannalla, Syyrin talo on aikaisemmin sijainnut kylätien toisella puolella, nykyiseen Mattilan taloon johtaneen tien varrella, Pasin ja Nopon välissä.

Tämä nykyinen talonpaikka ympäröivine alueineen oli vielä vuoden 1780 isojaon kartan mukaan pelkkää niittyä, mutta jo Kuninkaankartastossa vuodelta 1791 talo oli merkitty jo nykyiselle paikalleen. Olikin järkevää siirtää tilan rakennukset isossa jaossa saatujen peltotilusten keskelle. Siirtoa puolsi ehkä myös se, että rakennukset olivat päässeet huonoon kuntoon, kun tilaa viljeltiin yhdessä Mattilan kanssa. Mainittakoon, että isojako saatiin Kurkelan kylän osalta päätökseen v.1789.

Syyrin uudet rakennukset oli pystytetty kiinni toisiinsa nelikulmion muotoon. Keskelle jäi piha-alue, joka jaettiin rakennuksilla kahteen osaan kartanoon ja tarhaan. Tällainen umpipihajärjestelmä oli yleisesti käytössä jo sarkajakolaitoksenkin aikaan. Mikäli rakennuksia ei riittänyt tarpeeksi, tyhjiin väleihin pystytettiin vankka ja korkea aita. Vain porteista pääsi ulos.

Kartanon eli miespihan ympärillä sijaitsivat päärakennus, muu asuintupa, aitta, luhti, vajoja ja usein myös talli kartanon ja tarhan välissä, jonne pääsi myös asuinpihalta. Tarhan eli karjapihan ympärille ryhmittyivät monenlaiset eläinsuojat kerppu- ja olkilatoineen. Oli lehmi-, sika-, lammas- härkä- jne. pihattoja. Omat vajansa oli myös erilaisille työkaluille. Vanhin Syyrin rakennuksista on tämä tarhojen välissä sijaitseva luhtirakennus. Se on vuodelta 1766 ja siirretty vanhalta asuinpaikalta. Alunperin tälle uudelle paikalle pystytetyistä rakennuksista on vielä jäljellä vilja-aitta vuodelta 1779. Niitä oli alunperin kaksi samanlaista sijoitettuna pihapiirin ulkopuolelle, asuinrakennuksen taakse, mutta toinen niistä romahti 1960-luvulla.

Umpipihan ulkopuolelle rakennettiin vilja-aitat, saunat ja riihet. Saunat ja riihet siksi, että ne olivat herkkiä palamaan ja vilja-aitat siksi, että niiden sisällys olisi mahdollisimman turvassa tulipaloilta. Syyrin savusauna on vielä jäljellä sisääntulotien varrella, mutta riihi on purettu, samoin on purettu tilan tuulimylly v.1922, mutta sen kivi on säilynyt pihapöytänä. Sisääntuloportin vieressä sijainnut kammio, jonka alla oli kellari oli pystyssä vielä 1960-luvulla. Tarharakennukset ovat huomattavasti nuorempia: navetta 1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä (nykyisin puuvarastona ja pannuhuoneena), talli vuodelta 1920 (nyt auto- ja kalustovajana) ja viljan säilytystilaksi rakennettu makasiini on vuodelta 1941.    

Osa tilan päärakennuksesta on 1700-luvun lopulta. Muuritiilessä on vuosiluku 1792. Vanhaan osaan kuuluivat tupa, kaksi tupakamaria, leivintupa, maalattiainen viinapränni ja eteistila, jonka takaosaan on myöhemmin tehty maitohuone. Ulos pihalle mentiin susioven läpi. Päärakennuksen toinen osa on vuodelta 1911. Aikaisemmin tässä paikassa oli Syyrin taatan eläkeläistilat: tupa, kamari ja eteinen. Taatan kuoleman jälkeen (1905) asunto puretttiin ja tilalle rakennettiin vanhan tuvan viereiselle seinustalle eteinen kuisteineen, ja perälle porstokamari, sitten sali ja kaksi peräkamaria.

Koko rakennus muodosti vinkkelin siten, että leivintuvasta lähtien vanha osa oli kohtisuorassa tupakamaripäätyä vastaan.Tällaisena asuinrakennus säilyi aina vuosina 1976 - 1977 suoritettuun peruskorjaukseen asti. Silloin taloon asennettiin keskuslämmitys, leivintuvan paikalle tehtiin sauna pesu- ja takkahuoneineen sekä eteinen ja niiden jatkeeksi syytinkiasunto viinaprännin paikalle. remontti on tehty mahdollisimman paljon vanhaa säilyttämällä. Mm. tuvan käsin veistetty lautalaki alapuolisine niskahirsineen on säilytetty ennallaan. Susiovet tosin jouduttiin korvaamaan nykyaikaisemmilla, mutta ne ovat tilalla tallessa muistuttamassa tulevia syyriläisiä menneiden polvien elämästä.

Kun tehtiin tarpeellisia purkutöitä,todettiin mm. että savupiippu oli rakennettu pelkän hirsikehikon päälle ja että rossipermanto oli tehty kirveellä katkotuista kuusimetrisistä halkaistuista tukeista, joiden päällä oli viiden sentin savikerros, sitten tuohikerros, sen jälkeen sammalta, turvetta ja multaa ja vasta niiden päällä maavarainen, leveistä laudoista tehty lattia.

Tulipalot olivat pelottava uhka: tuohi, puu ja oljet olivat herkästi syttyviä ja tiivis rakentaminen myötävaikutti tulen leviämiseen laajoille alueille. Valloilleen päästyään tuli poltti usein pihapiirin kaikki rakennukset, jopa kokonaiset kylät saattoivat tuhoutua. Syyrilläkin todetaan olleen isonlainen tulipalo kesällä 1905, mutta ei kerrota palon kohdetta. Kun kuitenkin navetta rakennetaan pian palon jälkeen voisi olettaa, että tuli oli polttanut vanhoja karjapihattoja ja latoja.

Tilan kohtalonhetkiä

Kun tähän aikaan monet viljelijät elävät epävarmuudessa ja ovat ahdistuneita oman ammattinsa tulevaisuudesta EU:N harjoittaman jyrkän yksiviivaisen maatalouspolitiikan vuoksi, niin lienee syytä tarkastella, mitä vaikeuksia entisaikojen talonpojilla oli: 1500-luvun loppupuolen ja 1600-luvun alkupuolen pitkällisten sotien - - mm. 30-vuotinen sodan - raskaat väenotot ja samaan aikaan sattuneet katovuodet köyhdyttivät mm. 1600-luvun alussa Syyriä isännöinyttä Söyrinki Rekonpoikaa, niin ettei hän pystynyt maksamaan verojaan, josta oli vuorostaan seurauksena, että Syyri menetti perintötila-asemansa ja joutui kruunulle ja Söyrinki itse sai lähteä kerjuulle.

Kruunu oli ankara: 1500-luvulla talonpoika menetti tilansa jo yhden vuoden verorästeistä, mutta pian vakiintui käytäntö, jonka mukaan talo meni kruunulle kolmen vuoden verorästeistä. Useissa tapauksissa kuitenkin entinen isäntä sai viljellä tilaa kruunun vuokraviljelijänä ja hänen perillisillään oli etuoikeus tilaan, kunhan vain kruunu sai omansa. Vaikeudet jatkuivat edelleen Syyrin tilalla, kuten lukuisilla muillakin tiloilla: 1640-luvulla Syyri autioitui kokonaan. Kurkelan taloista vain Pasi oli vanhaa perintöä eikä missään vaiheessa joutunut kruunun omaisuudeksi. V. 1680 - olojen parannuttua - Heikki Antinpoika - suvun kantaisä - otti Syyrin jälleen viljelykseen yhdessä Mattilan kantatilan kanssa. Kun perinnöksi ostamista helpotettiin siten, että tilan sai omaksi kolmen vuoden veromäärällä entisen kuuden sijasta, Syyrin isäntä Simo Matinpoika osti talon perinnöksi v. 1790.

Monista muista vaikeuksista Syyri näyttää selviytyneen kohtuullisesti. Se selviytyi katovuosista ja kulkutaudeista, ei ylivelkaantunut kauppiaille, eikä erehtynyt myymään metsiään pilkkahinnalla. Sen sijaan 1930-luvun alun lama oli koitua kohtalokkaaksi tilalle. 1920-luvun nousukausi innosti talollisia investoimaan rakennuksiin ja ostamaan lisää maata, lainarahalla. Kun maataloustuotteiden menekki ja hinnat romahtivat, monet velkaiset tilat joutuivat vararikkoon. Syyrin emäntä oli takaajana eräälle konkurssin tehneelle, mutta kun hänellä ei ollut varoja maksaa, hänen osuutensa, puolet tilasta myytiin pakkohuutokaupalla Liedon Säästöpankille. Valtio käytti kuitenkin etuosto-oikeuttaan ja lunasti Syyrin puolikkaan itselleen ja myi alueen lapsille siten, että laina oli maksettava takaisin vuosittain verojenmaksun yhteydessä tietyn korkoprosentin mukaan 41 vuoden aikana. Näin tila palautui kokonaisuudessaan suvulle.    

Kolmisenkymmentä vuotta sitten tila oli jälleen joutumassa pois suvulta. mutta aivan toisenlaisesta syystä. Silloinen isäntä oli jo vanha ja sairas ja hänen tilaansa hyväksi käyttäen muuan satunnainen tuttavuus sai isännän testamenttaamaan kaiken omaisuutensa asianomaisen vaimolle muka kiitokseksi isännän hoitamisesta. Oikeus kuitenkin mitätöi testamentin, ja näin omaisuus meni isännän sisaruksille ja heidän lapsilleen, jotka sitten myivät tilan nykyiselle isännälle Pertti Pakulalle.

Asuinrakennus, ulkorakennukset, kartano ja tarha olivat jokapäiväisen elämän tärkein ympäristö. Niihin keskittyi tilan kaikki toiminta pelto- ja metsätöitä lukuun ottamatta. Hyvin suuri osa kaikesta taloudessa tarvittavasta valmistettiin itse kotona vielä 1900-luvun alkupuolellakin. Tiedetään, että Syyrin emännät ja tyttäret olivat erinomaisia käsityöihmisiä. Heidän taidostaan ovat todisteena monien sukulaisten hallussa olevat ja Syyrin vintiltä löydetyt hienosta itsekudotusta pellavakankaasta valmistetut lakanat, tyyny- ja pöytäliinat sekä seinätaulut, jotka on koristeltu erittäin suuritöisillä reikä- ja revinnäisompeleilla. Arvattavasti myös Syyriltä on liiennyt kotikutoisia kankaita myyntiin, vaikka ei siitä ole säilynyt tietoja. Liedostahan tuotiin markkinoille erääseen aikaan 1700-luvulla ylivoimaisesti enemmän kotikutoisia kankaita kuin muistään muusta Suomen pitäjästä.

Koska ei vielä ollut olemassa minkäänlaista yhteiskunnan antamaa sosiaaliturvaa, talojen kuului pitää huolta yhteisön vähäväkisistä. Esim. syytinkijärjestelmän avulla voitiin suorittaa sukupolvenvaihdos, mikä tarkoittaa sitä, että uuden isäntäväen oli maksettava eläkettä tilastaan luopuville syytinkikirjassa mainituin ehdoin. Niinpä esim. Syyrin taata vaimoineen sai vuosittain mm. neljä tynnyriä rukiita, yhden ohria ja kaksi kauroja, kaksi leiviskää läskiä sekä tarvittavan ruoan ja tilat yhdelle lehmälle vasikoineen ja lampaalle karitsoineen. Niin ikään eläkkeeseen kuului "kolme nelikkoa perunankylvöä, kahden kapan pellavan siemenen- ja vähän juurikan ja naurin kylvöä, kaikki niissä reeratuissa ja lannoitetuissa maissa, joissa talo itsekin sellaisia kasveja kasvattaa". Syyri kuului jonkin aikaa 30-luvun lopulla (ainakin v.1938 - 1939) karjantarkkailuyhdistykseen. Silloisen 12 lehmän karjan tuotos oli hyvää keskitasoa: paras päivälypsytulos oli Ulppu-nimisen lehmän 21 litraa.

Vaikka nykyinen isäntäväki onkin osaltaan murtanut perinteistä talonpoikaista elämäntapaa siirtymällä karjattomaan ja koneistettuun maatalouteen ja osa-aikaemännyyteen, on tässä talossa muuten haluttu pitää kiinteää yhteyttä menneeseen elämänmuotoon ja siksi on pyritty mahdollisuuksien mukaan säilyttämään kaikki vanha, esim. talosta ja sen asukkaista kertovat esineet. Luhti ja aitta on kunnostettu kotimuseoksi ja vanha esineistö on koottu niihin siten, että aitassa ovat esillä isommat ruoanvalmistukseen, maa- ja käsitöihin sekä karjanhoitoon liittyvät, lähinnä puuesineet, ja luhdissa kahdessa kerroksessa jokapäiväiseen asumiseen ja elämiseen kuuluvat tarvikkeet: astiat, kodin tekstiilit, vaatteet jne. Makasiiniin on koottu tilan vanhoja maataloukalustoa, koneita ym.

Talon pellavaloukkujen ym. pellavanmuokkaukseen liittyvien laitteiden runsaus osoittaa, että kaikki se mittava määrä pellavalankaa, jonka talon naiset ovat käsitöihinsä käyttäneet, on oman maan pellavista tuotettua. Siitä valmiista pellavalankapaljoudesta, joka taloon oli jäänyt, on mm. kudottu verhot salin neljään ikkunaan. Tilanoston yhteydessä jäi taloon myös runsaasti vanhaa irtainta, mm. huonekaluja, jotka eivät kokonsa tai kuntonsa puolesta sopineet tilan perinneille, joten esim. lähes koko sali on kalustettu Syyrin vanhoilla huonekaluilla: sohvalla (jossa viisi eri päällystekangasta!), sohvakalustolla, isolla liinavaatekaapilla ym. Tuvan iso kaappi ja istuimena käytetty pieni "sivustavedettävä" sänky ovat vanhaa perua, samoin kuin takkahuoneen ja salikamarien sängyt ja pöydät. Syyrin tyttärien ompelemat, vintiltä löydetyt ja kehystetyt seinätaulut mietelauseineen koristavat nyt tuvan seiniä.    

Syyri on ollut koko historiansa ajan varsin tavanomaisesti viljelty ja hoidettu keskikokoinen tila. Mutta se, että tila on yli kolme sataa vuotta ollut saman suvun hallussa, on mahdollistanut tietyn elämisentavan jatkumisen ja tilan kokonaisena säilymisen toisin kuin jos se olisi ollut kauppatilana. Tällä vuosisadalla tilaa viljelleet varovaiset, säästäväiset ja hieman vanhoilliset isännät ovat olleet oikeastaan tilalle onneksi: vanhoja rakennuksia ei ole turhaan purettu, ja taloon on jäänyt paljon ja monenlaista ajan patinoimaa tavaraa, johon tutustuminen auttaa ymmärtämään, miten vanhassa talonpoikaiskulttuurissa elettiin.