Etusivu | Valokuvat | Artikkelit | Hakemuslomake | Sukukokoukset | Toimisto | Sukutaulu | Syyrin Sanomat | Puheenjohtajan palsta

Marja-Riitta Perttula

PAKULAN TALON HISTORIAA

Pokkolan kylästä, jossa sekä Pakulan että Uotilan talot sijaitsevat, on useita mainintoja 1400-luvulta: vuonna 1418 Pokkolan Heikki toimi kiinnemiehenä tilankaupassa, vuonna 1469 Matti Pokkola oli rajariidoissa syynimiehenä

Pakula ja Uotila sijaitsivat Hämeen Härkätien ja Savijoen välissä, ja vuonna 1540 ne olivat samankokoisia, kylvöala oli 7,5 pannia eli vajaat neljä hehtaaria. Kun sadot olivat pieniä, voi vain ihmetellä, miten taloissa selvittiin talven yli, kun verokin oli maksettava viljana – Pokkolan kylähän kuului suomalaisen oikeuden piiriin. Vaikeaa on ollutkin, sillä Pakulan omistajasuku näyttää vaihtuneen usein 1500-luvulla Sipi Markuksenpojan jälkeen, joka mainitaan isäntänä ensimmäisessä maakirjassa 1540.

Ruotsi-Suomen suurvaltasotien aikana talo tuli veronmaksukyvyttömäksi ja joutui kruunulle, ja kruununluontoisena Pakula pysyi koko Ruotsinvallan ajan. Mitä talonväelle tapahtui, jää arvailun varaan, mutta muista saman aikakauden kohtaloista Liedossa voi päätellä, että isäntä on mahdollisesti otettu armeijaan, minkä jälkeen perhe ei ole jaksanut maksaa veroja ja on kylmästi kruunun toimesta pantu maantielle. Katovuosien ja verorasitusten vuoksi perhe on kerta kaikkiaan voinut kuolla nälkään. Näin kerrotaan tapahtuneen esim. Alhojoen Tupalassa 1697. Toinen tieto Liedosta kertoo, miten aatelinen Ebba Fleming karhusi Huilun kylän Härmän talon leskiemännältä Liisalta maanvuokraa 1682, vaikka tämä eli niin suuressa köyhyydessä, ettei voinut saada elatusta edes lapsilleen. Isäntä Akseli oli vuosikymmentä aikaisemmin sairastunut spitaaliin ja eristetty Seiliin, hänen Heikki-veljensä vietiin sotamieheksi ja kuoli palveluksessa. Tällaisia kohtaloita oli noina vuosisatoina lukemattomia.

Isonvihan aikana 1710-luvulla, jolloin venäläiset miehittivät maan, Pokkolan kylän väki pakeni tarinan mukaan piilopirttiin, Tupilan tupaan. Se on ollut Ahteenmetsässä. Ruotujakolaitoksen aikainen (1694 – 1810) sotamiehen torpan paikka on edelleen tiedossa Pakulan maalla.

1740-luvulla, jolloin pikkuvihakin oli kestetty, alkoi valtio kiinnittää huomiota

maatalouden heikkoon tilaan. Metsittyneiden peltojen ja lahonneitten rakennusten korjaamiseksi tilat saivat verovapauksia, tiloja saatiin ryhtyä jakamaan ja torppia perustamaan; sarkajaosta alettiin pyrkiä eroon. Myönteistä kehitystä vastusti luonto: 1700-luvulla oli paljon katovuosia, samoin eläintautiepidemioita.

Eteenpäin kuitenkin mentiin. Sotaisten vuosisatojen jälkeen alkoi rauhallisen rakentamisen kausi: moni lietolainen talo alkaa kulkea perintönä samalla suvulla. Niinpä Jaakko Matinpoika (s.1701) saattoi emäntänsä Stiina Tuomaantyttären kanssa ostaa Pakulan tilan kruunulta. Heidän jälkeensä Pakula on pysynyt samalla suvulla tähän päivään asti. Isältä tyttärelle tila on siirtynyt vain vuonna 1953, jolloin Sirkka-Liisa (o.s. Pakula s.1919) puolisonsa Pentti Artturi Saarisen kanssa ryhtyi viljelemään tilaa. 1980-luvun alussa isännyys siirtyi Matti Juhani (s.1948) ja Aila Anneli Saariselle.

Vuonna 1733 rankattiin seurakuntalaiset kirkon penkkijärjestyksessä. Pokkolan Uotilan miehet saivat istua 3. rivillä, naiset 13:nnella, Pakulan miehet istuivat kuoripalkin takana 1. rivissä yhdessä pappilan kanssa, naiset rivillä 14.

Vaikka vielä 1820 syntynyt Pakulan poika Matti Syyri eli Syyrin taata käytti puumerkkiä, hän ja Pakulan väki on varmaan osannut auttavasti lukea jo 1700-luvulla, kiitos Gezelius-piispojen jo varhain aloittaman ahkeran kinkerinpidon. Pakulan päärakennuksen vintiltä on löytynyt 1700-luvulta oleva lakikirja, jonka omistuskirjoitus kertoo kuuluneen ylioppilas Samuel Litoniukselle 1796. Samalla kansilehdellä ” Jakob Ericson Nautelast, anttilan tolppari” vakuuttaa: ”Tämän Laki kirian Minä olen Läbi lukenu.” Kirjat hankittiin siis moneen kertaan käytettynä, varmaan kuoleman jälkeen pidetyistä huutokaupoista. Toinen lakikirja on painettu 1822, ja se on omistuskirjoitusten mukaan tullut Pakulan pöydälle vasta vuoden 1859 jälkeen. Yksi viidestä kirjan kierrättäjästä näkyy muuten olleen Reinhold Becker, Turun akatemian historian professori, lehtimies sekä senaatin suomen kielen asiantuntija. Lain tuntemus oli varsin tarpeellista lautamiehen toimessa ja monissa maatilan hoitoon liittyvissä toimissa, kuten isojaon yhteydessä.

1800-luvulla maaseudun väkiluku kasvoi ripeästi ja tilojen yhteyteen alettiin perustaa torppia. Pakulassa niitä on ollut ainakin yksi, Metsäranta, jonka päärakennus on yhä Hämeentien toisella puolella Pakulaa vastapäätä. Kuka tuli Pakulan torppariksi, on tietämätöntä.

Pokkolan kylän talot sijaitsivat alkuun yhteisellä kylätontilla länsisuomalaiseen tapaan, mutta isojaon jälkeen päärakennuksia alettiin siirtää omien tilusten lähelle. Samalla pieneni tulipalovaara. Puska siirtyi Hämeentien varteen ja ryhtyi pitämään kievaria, Uotila jaettiin vuonna 1787 Mäki-Uotilaksi ja Kylä-Uotilaksi. Tiloja ryhdyttiin kutsumaan Mäkiläksi ja Kyläksi. Mäkilän rakennukset siirrettiin puolen kilometrin päähän metsäiselle mäenkumpareelle. Vain Pakula ja Mikola jäivät lopulta samalle tontille. Pakulan isäntäväki Johan Otto ja Maria Pakula ostivat Uotilan vuonna 1903, ja kun heidän vanhimmasta pojastaan Juho Evertistä (s.1873) tuli Pakulan isäntä 1912, nuorempi Anton Herman (s.1883) sai Uotilan, jonka rakennukset siirrettiin Hämeentien yli Kilpijoen puolelle. 1920- ja -30-lukujen taitteessa Juho Pakula osti Mikolan tilan.

1830-luvulta noin 30 vuotta Pakula lienee ollut yhteisviljelyksessä Kurkelan kylän Syyrin talon kanssa. Pakulan isäntä Matti Jaakonpoika nimittäin kuoli 54-vuotiaana vuonna 1837. Leskeksi jääneen Liisa Heikintyttären ( 1795 – 1867) apuna oli alkuun poika Matti (1820 – 1905), joka 1844 meni kotivävyksi Syyrille. Tämä Syyrin taataksi myöhemmin nimetty Matti Syyri otti hoitoonsa sekä Syyrin että Pakulan, kunnes Matin ja Fredrikan poika Johan Otto (1850 – 1911) oli varttunut niin, että hänelle annettiin Pakulan isännyys vuonna 1871.